Hiljaiselo ei johtunut tosin kalastuksen vähäisyydestä, vaan sen suuresta määrästä, joten ajattelin hieman purkaa näitä tapahtumia suurelle maailmalle.
Viime vuosi koostui erinäisistä kalareissuista alkaen vuoden 2014 SM-karsinnoista jäämerenrannalle ja sieltä loppuvuodeksi islantiin.
Kevään karsinnat menivät Karkkilan karsintoja lukuunottamatta kohtuullisen hienosti mutta kärkisijat jäivät jälleen kerran senttien ja karkuutusten takia ulottumattomiin. Lohenrenkaan karsinnoissa olisi parilla muutamalla lisäsentillä päässyt jo varmaan viiden joukkoon mutta turhapa tätä on spekuloida, tärkeillä hetkillä olisi täytynyt pystyä parempiin suorituksiin ja siian perhokalastuksessa olisi hyvä kunnostautua tällaisia kisoja varten jotta mitaleihin voisi varmemmin pyrkiä.
Kauden upein ja unohtumattomin reissu viime vuonna ei kuitenkaan keskittynyt perhokalastukseen.
Pitkien neuvotteluiden jälkeen sain harjoittelupaikan Norjasta Arnöyan saarelta, jossa on yksi tämän hetken kuumimmista jäämerenkalastusleireistä, Crazy-cod Camp.
Arnöya tarjoaa upeat puitteet etenkin merikalastukselle ja päivävaelluksille, mutta myös saaren useat järvet ja lammet ovat mukavia kohteita, jos vain rautujen ja taimenten järvikalastus kiinnostaa.
Jäämeren kalastus oli minulle aiemmin pitkälti blogi- ja foorumitiedon varassa ja jotenkin mystistä hommaa; millä kalastetaan, mistä, missä syvyydessä, millä välineillä? Nämä ovat samat kysymykset aina kun aloitetaan uusi kalastusmuoto, mutta iso meri antaa kalastuksen kehittyessä vielä tarkempia kysymyksiä, joilla kalastusta voidaan parantaa. Tässä vaiheessa jo vähän merikalastusta oppineena voi jäämeren kalastuksesta kuitenkin sanoa että sekään ei ole mitään rakettitiedettä.
Toukokuun lopussa matkani alkoi kohti Arnöyaa ensin junalla Ouluun ja siitä Lapin Linjoilla kohti Kittilää missä sovimme näkevämme leirin oppaan ja osaomistajan, Peten kanssa. Kittilästä jatkoimme autolla kohti Arnöyaa ja matkan aikana tietenkin mielessäni poltteli paljon edellämainittuja kysymyksiä, joihin Peteltä löytyisi varmasti vastaus.
Perille päästyttyä, olinkin taas hieman viisaampi niin merikalastuksesta, niinkuin muistakin, lähinnä töihin liittyvistä asioista. Paikan päällä CCC:n työntekijöistä Emma oli valmistanut jo maittavaa lihakastiketta perunoiden kera ja samalla tapasin myös paikan toisen omistajan, Olen. Vaikka Ole tietää merikalastuksesta huikeasti, oli Olen mielessä pelkästään minun perehdyttämiseni leirin majoitus ja huoltotöihin sekä tapoihin.
Jäämerineitsyys ja mystinen pallas
Parin päivän työnteon jälkeen lähdimme lähdin Peten mukaan katsastamaan kuinka pallaksenkalastusta opastetaan. Päivä oli tyynehkö ja kaunis ja niin asiakkaat kuin oppaatkin olivat hyvällä mielellä valmiina merelle. Lähdimme läheiselle niemennokalle veneen kanssa katsomaan paltaankalastukseen tarvittavia tekniikoita ja ottipaikkojen luonnetta. Tällä kertaa tekniikkana oli yksi parhaista tekniikoista paltaanpyyntiin, eli tuttu ja turvallinen jigaus. Jäämerellä jigaaminen toimii pitkälti niinkuin suomessakin kuhaa pyytäessä, mutta hieman isommilla jigeillä ja heittämisen sijaan laskemalla. Pallasta pyydetään yleensä 10-40m syvyyksistä, joissa on hiekka/sora pohja. Jigeinä käytetään monenlaisia, tyypillisesti 150-500g kalajigejä. Kenties suurimpana erona normaaliin jigaukseen tulee olosuhteiden myötä, jäämerelle vuorovesivirtaukset ovat paikoitellen todella kovia ja näinollen pakottavat kalastajaa siirtymään painavampiin jigeihin. Virtauksessa on kuitenkin myös hyviä puolia, sillä ne liikuttavat sekä venettä että jigiä. Optimaalisin tilanne lienee kun vene liikkuu virtauksessa/tuulessa 1,5-2,5km/h. Tällöin kun jigin tiputtaa pohjaan ja kelailee aina hetken väleil väliveteen asti ottipaikoilla, niin pallas usein haksahtaa jigin liikkeisiin.
Niin se reissu, sehän meni tosiaan silleen että paltaat jäi saamatta ja tuli sen sijaan parit turskat.., ei aina voi voittaa, varsinkaan pallasta. Korostan kuitenkin että oppaidenkaan kanssa ei aina tule kalaa, ei ne mitään jumalia ole. Tärkeämpää on että paikalliset ottipaikat ja niihin sopivat tekniikat iskostuisivat päähän ja luotaisiin ne niin paljon kuullut elinikäisen oppimisen avaimet.
Pari päivää tämän reissun jälkeen kävimme Emman kanssa katsastamassa keskenään arnöyan lähipaikkoja, tuoreessa muistissa olivat tietnkin peten opit pallaksen, mutta myös turskan narraamisesta. Päivä oli jälleen kerran mahtava, lämmin, tyyni ja aurinkoinen. Aloitimme kalastuksen paikasta mistä emma oli saanut tähän mennessä suurimman turskansa. Aloitimme kalastuksen laittamalla turskantappovälineet kiinni, eli 400g pilkki ja matorigit. Pienen kalastelun jälkeen vavassa nytkähti ja ensimmäinen turska oli matkalla kohti aurinkoa n. 40m syvyydestä. Pieni, eli alle kympin turska, tarkemmin sanottuna sintti eli 2kg. Kalastus jatkui mutta kalaa ei noussut paljoa, joten päätimme vaihtaa paikkaa. Lähdimme pienelle patille jonka katsoin kartasta ja nopeasti pilkkien kohdatessa pohja alkoi tapahtua. Kelatessa tuntui että kyseessä oli taas pieni kala, mutta tällä kertaa ei turska, vaan tuo merien made, merimade a.k.a keila oli veneessä. taas yksi uusi laji minulle. Tuolloin en tosin tajunnut kuinka raastavaa voi olla kun kalastaa turskaa tai pallasta, niin aina tulee keila.
Blogin lukijoille kuitenkin tiedoksi, että jos kalastat pallasta tai turskaa ja saat keilaa, niin kalastat liian lähellä pohjaa.
Keila
Päibän kuluessa veneeseen nousi normiluokan (5-8kg )turskia useita kappaleita ja alkoi turskan tärppi jo tuntua melkoisen tutulta. Ylös kelatessa tuntui vähä voimakkaampi vetäisy joka ei muistuttanut juurikaan turskaa, koska tämä lähti vetämään selvästi alaspäin, Kokokin tuntui olevan reilumpi kuin saaduilla turskilla. Kuitenkin näköetäisyyksille päästessä paljsatui että siiman päässä oli ei-niin-mahtavankokoinen pallas, joka selkeästi yllätti minut voimillaan, jotka ovat kokoisekseen kalaksi melkoisen suuret!
Ensimmäinen pallas
Luonnollisesti tässä vaiheessa olin aika täpinöissäni. Monet kuitenkin saavat tahkota pitkään ennenkuin edes tällainen pieni pallas iskee, mutta itselle osui ensimmäisellä varsinaisella reissulla. Kokoa kalalla ei ollut kuin 7kg.
Milloin kalalle?
Parasta aikaa lähteä jäämerelle kalaan lienee kirkkaana "tyynenä" päivänä laskuveden ollessa alimmillaan. Alin vedenkorkeus mahdollistaa pitemmänkin siirtymän kalapaikoille menettemättä parasta syöntiaikaa. Omassa kesän kokemuksessa huomasin että parhaat syöntiajat ajoittuvat juuri kun vesi on nousemassa korkeimmilleen. Vedenkorkeus ja sää muutenkin ovat mielestäni ensisijaisia tekijöitä kalaanlähdön kannalta, onhan pohjoisessa kuitenkin yötön yö melko pitkälle heinäkuuhun saakka.
Reissua suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon eri kalasesonkien lisäksi myös kuunkierto. Täydenkuun aikaan meriveden korkeus vaihtelee eniten, korkeuksien suuri vaihtelu näkyy yleensä myös positiivisesti kalastuksessa. Leirille tuli muuan Kristian Keskitalo asiakkaineen juuri superkuun aikaan. Coincidence? I think not.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti